sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Presidentinvaalit 2012

En malta olla aloittamatta bloggaustani näinkin ajankohtaisesta aiheesta kuin presidentinvaalien ja talouden kytköksestä. Olen jo hetken miettinyt Sauli Niinistön näennäistä ja todellista suosiota maassamme. Niinistön kannattajakunta vaikuttaa jakautuneen laajalti eri kansankerroksiin.  Yhtenä tärkeimmistä syistä pidän edellisiä presidentinvaaleja, joissa hän oli vastaehdokkaana Tarja Halosta vastaan.

Niinistön kampanjassa tuotiin selkeästi esiin hänen talousosaamisensa ja kokemuksensa. Moni kuitenkin äänesti Tarjaa - tasa-arvoa, tavallisuutta, muuttumattomuuttuma, rauhallisia aikoja sekä inhimillisyyttä - dynaamisemmalle vaikuttavan Niinistön sijaan. Osa ihmisistä, jotka keikkuivat aiemmin Niinistön ja Tarjan valitsemisen välillä, näkevät nyt jälleen edellisen valintansa vaihtoehdot uudelleen edessään. Välissä on ollut talouskriisi, median taloustiedotus on ollut enemmän kuin stressattavaa seurattavaa, eriarvoistuminen on noussut ja paljon puhuttu kuilu eri kansanluokkien välillä on kasvanut... Toisin sanoen talous on yksi tärkeimmistä kriteereistä presidentin valinnassakin, tavalla tai toisella. Toisaalta: Mikäli tuijottaa valinnassaan vain taaksepäin, on auttamatta taantumassa - äänesti yksin kopissaan sitten ketä tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti